Hong Kong oli tosiaan mun lempparipaikka meidän matkan aikana, koska se oli paljon kansainvälisempää aluetta kuin manner-Kiina. Siellä pärjäsi hyvin enkulla ja meidän hyvän sijainnin takia oli helppoa mennä ja tulla miten huvitti ilman ongelmia. Shanghaissa meidän hotelli sijaitsi vähän syrjässä, eikä kukaan osannut englantia, joten siellä oli palöjon vaikeampaa liikkua yksin paikasta toiseen.
Tulimme Hong Kongiin myöhään illalla, joten menimme nopeasti hakemaan hampparit ja sitten heti nukkumaan. Hampparit oli muuten kivaa vaihtelua, koska muuten syötiin koko ajan kiinalaista sitä ja kiinalaista tätä. Ja paljon riisiä. Kiinalainen ruoka on hyvää, mutta vähän väliä se alkoi tökkimään. Seuraavana aamuna lähdimme ryhmän kanssa Victoria Peak -näköalapaikalle, joka sijaitsee vuorella keskellä Hong Kongin saarta. Vuorelle pääsi ratikan näköisellä kulkuneuvolla, joka ajoi meidät ylös asti jyrkkää mäkeä pitkin. Aikamoinen turistirysä, mutta todellakin käymisen arvoinen paikka, josta oli mahtavat näkymät Hong Kongin ylle.

Kävimme myös pari kertaa matkan aikana Kowloon-puolella. Hong Kong ''koostuu'' siis suurimmaksi osaksi Kowloonista, joka sijaitsee mantereella, sekä Hong Kongin saaresta. Näitten välillä on helppoa ja nopeaa matkustaa lautalla tai taksilla. Kokeilimme molempia. Taksilla kulkeminen oli niin halpaa ja helppoa, että niillä tuli kuljettua paljon. Hong Kong on todellakin näkemisen arvoinen paikka, eli jos olette lähdössä Aasiaan päin ja tulee tilaisuus vastaan, niin suosittelen todellakin käymään! Hong Kong on kansainvälinen paikka, josta löytyy hyvä yöelämäkin. Meidän hotellikin sijatsi baarikadun varrella, mutta ei se meitä häirinnyt. :-D
Kuten jo aikaisemmassa Kiina-postauksessa mainitsin, matkan päätarkoitus oli tosiaan ne kansainväliset turkismessut. Kävimme siellä pari kertaa Lucaksen kanssa, mutta suurimman osan ajasta vietimme eri puolella Hong Kongia. Viimeisenä päivänä meidän piti mennä käymään alueella, jossa olis ollut paljon perus ostareita ja vaatekauppoja, mutta taksikuski veikin meidät ihan eri paikkaan. No eipä se mitään. Sen sijaan päädyttiin Kowloon-puolelle markkinoille, jossa myytiin paljon kaikkea krääsää sun muuta ja oli sekin näkemisen arvoinen paikka!
Tässä oli siis viimeinen ns. etappipostaus, mutta tänne blogiin tulee kyllä vielä muutama Kiinaan liittyvää postausta. Mulla on niin paljon kerrotavaa ja jaettavaa, etten millään tiedä miten saisin kaiken ei-liian-pitkän tekstin muotoon! Mutta onhan mulla vielä tässä aikaa, toivottavasti teitä ei ala ärsyttämään nää mun Kiina-jutut. :-D

Näyttää kivalta kaupungilta myös Hong Kong! :) Mä en ainakaa kyllästy matkapostauksiin, ne on ihan parhaita!
VastaaPoistaJoo, se olikin mun lemppari! Tosiaan aika mahtava kaupunki. Ihanaa, että oot sitä mieltä! :)
Poistaihanan värikkäitä kuvia! hong kong on kyllä yks paikka missä ois kiva itekin vierailla :)
VastaaPoistaKiva, että ne miellyttää sua! Joo kannattaa ehdottomasti käydä, siellä on niin paljon kaikkea nähtävää :)
PoistaVoi, kun pääsisin joskus käymään Kiinassa, Hong Kongissa. Toinen paikka olisi myös Japanissa, Tokiossa. Kivoja nämä sun Kiina-postaukset, tykkään kovasti! :)
VastaaPoistahttp://tildahytonen.blogspot.fi/
Tokiossa olis kyllä todella mahtavaa käydä, tai Japanissa muutenkin! Sekin on paikka, joka mun on pakko jossain vaiheessa nähdä. Kiitos Tilda, ihanaa kulla että tykkäät näistä! :D
PoistaTodella upeita kuvia! Tuli kauhea matkakuume ja haluaisin itsekin päästä käymään Kiinassa :)
VastaaPoista♥ Vilhelmiina Lyydia
http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi
Kiitos tosi paljon, ihanaa kuulla! Haha, joo tiedän kyllä tämän tunteen. Ei voi muuta kun lähteä reissuun, että matkakuume paranis ;)
PoistaApua mitä kuvia! Uskon, että moinen matka oli varmasti uskomaton kokemus :)
VastaaPoistaVoi kiitos! Oli kyllä! HK on aika mahtava kaupunki :)
Poista