Maanantaiaamuna tulin kotiin Kiinasta ja lupasin jakaa tänne blogiin postauksia ja kuvia tuolta matkalta. Lupaus pitää ja nyt onkin vuorossa kuvapainotteinen postaus Shanghaista, joka oli matkamme ensimmäinen etappi. Yritän olla tekemättä näistä matkapostauksista maratonin mittaisia, koska tiedän ettei moni sellaisia jaksaisi lukea. Jos teillä jää jotain kysyttävää tai mietitte jotain, niin kertokaa ihmeessä! Myös postaustoiveita saa antaa.
Shanghaissa kävimme pari kertaa The Bund -kävelykadulla, joka sijaitsee Shanghain läpi virtaavan joen rannassa. Sieltä oli päivällä ja varsinkin illalla pimeän tullen mahtavat näkyvät joen toiselle puolelle, jossa näkyi Shanghain horisontti ja paljon vilkkuvia neonvaloja.
Shanghaissa pääsimme myös kiertelemään kaupunkia ja kävimme Oriental Pearl TV-tornissa, joka on tuo rakennus, jossa on nuo pallot. Kävimme 263 metrissä ja pari metriä alempana oli kerros, jossa oli läpinäkyvät lasilattiat ja -seinät. Ja kyllä, ryömin lattialla vähän aikaa, ennen kuin edes uskalsin nousta ja kävellä normaalisti. En sanois, että mulla olis normaalisti korkeanpaikankammo, mutta kun kävelin tuolla läpinäkyvällä lasilattialla, jonka alla oli 260 metrin pudotus, niin joo.... Kyllähän mua vähän pelotti heh.
Yhtenä päivänä saimme valita, jos haluamme mennä ryhmän mukana tai yksin. Päätimme Lucaksen kanssa, että mennään jonnekin yksin. Onneksi meidän kiinalainen matkaopas antoi meille kartan, johon merkitsi paikan, johon halusimme mennä ja antoi paikan kiinalaisen nimen, muuten emme olisi päässeet taksilla kovin pitkälle. Shanghaissa suurin osa ihmisistä ei osaa englantia, Hongkong on sitten ihan eri juttu. Vietimme päivän markkinoilla, jotka pidettiin sisätilassa. Se oli siis iso halli, jossa oli paljonpaljon pieniä kojuja ja putiikkeja, joissa myytiin aika samoja juttuja. Tuolla myytiin kaikkea krääsää, feikkimerkki-laukkuja sun muuta.
Kun tultiin perille yks mies oli mainostamassa kyseistä paikkaa ja omaa pientä putiikkiaan. Tää mies vei meidät paikan päälle ja samantien omaan kauppaansa. Mies koputti kaupan ihan perällä olevaa seinää, jossa oli muutama hylly ja nainen avasi seinässä olevan oven, jota ei olisi kyllä muuten nähnyt. Siellä takana oli paljon merkkilaukku-kopioita ja olin kyllä vähän skeptinen, jos edes päästään tuolta salaisesta huoneesta pois. Päästiinhän me ja tuo sama juttu jopa toistui kolme kertaa. Osaako joku kertoa, minkä takia osa myyjistä piti merkkilaukku-kopioitaan jossain pienessä huoneessa salaisen oven takana, kun melkein kaikkialla myytiin samannäköisiä laukkuja ihan muitten näkyvissä? Ihan outoa mun mielestä. :-D
Shanghai oli kyllä hieno kokemus, mutta mua vähän harmitti, että meidän hotelli sijatsi vähän syrjässä. Oli vaikea lähteä yksin mihinkään ja vielä vaikeampaa oli, kun kukaan ei puhunut englantia, paitsi osa hotellin henkilökunnasta. Meidän päivät oli kyllä ihan täyteenpakattuja erilaisilla aktiviteeteillä, mutta illalla olis ollut kiva mennä tsekkaamaan yöelämää. Shanghai on semmonen paikka, jossa on tehnyt mieli päästä käymään jossain vaiheessa elämää, kuten myös Hongkong, ja nyt molemmat on nähty!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiva postaus ja ihania kuvia oot napsinut reissusta! :) Ei vaan auta tälläisten postausten lukeminen tähän matkakuumeeseen :D
VastaaPoistaKiitos paljon! :) Haha, joo eipä autakkaan, tiedän kyllä tunteen... :-D
PoistaIhania kuvia!! Vaikuttaa niin kivalta toi sun reissu!! :)
VastaaPoistahttp://kiiainnanmaa.blogspot.fi/
Kiitti Kiia! Joo, se oli kyllä huippu! :D
PoistaEi vitsit oon kyllä niin kade!! Ihanat kuvat :)
VastaaPoistaHaha... Voi kiitti Emmi :-D
PoistaIhan huippu ihania kuvia, oon potenut jäätävää matkakuumetta viimeisen parin kuukauden ajalta, eikä nää kuvat ainakaan helpottanut asiaa! Mun mielestä olisi kiva lukea postausta, jossa esittelet ostoksia ja sit sellanen yhteen veto kaikista paikoista, joissa kävit kiinassa ja mikä niistä on sellanen ns paras paikka minne matkustaisit uudelleen ja jos menee ensi kertaa Kiinaan, niin mitä paikkaa suosittelisit yms :-D Pahoittelen mun huonoa selitystä!
VastaaPoistaVoi kiitos! Hah, no niin tiedän tunteen, eihän se matkakuume pois lähe muitten matkakuvia selailemalla. :-D Joo, kyllä mä taisin ymmärtää mitä tarkotat ja kiitti ideoista! :-)
PoistaEi vitsi pystyn kuvittelemaan miten hienolta tommonen kaupunki näyttää yöllä kaikkine valoineen!
VastaaPoistaOli kyllä semmonen näky, jota ei ihan heti unohda. Suurkaupungit pimeällä on kyllä mahtavan näköisiä, kun kaikkialla palaa valoja! :)
PoistaEi vitsi pystyn kuvittelemaan miten hienolta tommonen kaupunki näyttää yöllä kaikkine valoineen!
VastaaPoistaVau miten upeita kuvia! :) Upen näköinen kaupunki!
VastaaPoistaKiitti paljon! Shanghaissa käyminen oli kyllä huippukokemus :)
Poista