Tässä siis muutama juttu, jotka saa mut hymyilemään just nyt!
Onnistuneet banaaniletut, sekä kookoksen ja ananaksen makuinen Froosh-smoothie ja myös ne ihan itsetehdyt smoothie-kulhot granaattiomenan ja itsetehdyn granolan kanssa. Maistuu!
Herkullisten aamiaisten lisäksi ihania ovat myös ne pitkät, laiskat aamut, joita on kertynyt vähän enemmän viime aikoina, sekä auringonpaiste, pitenevät päivät ja lämpenevät kelit. Ah, kesä tule jo.
Ja, koska mä olen hurjapää, niin ilmoittauduin toukokuun alussa alkavaan laskuvarjohypyn alkeiskurssille. Neutralisoin tätä mun toisella uudella ja paljon rauhallisemmalla ukulele-harrastuksella, etten nyt heittäytyis aivan liian villiks. Ostin siis oman ukulelen, jota oon pimpottanut jo jonkin verran. Ja siis I'm in love - tähän jää kyllä koukkuun. Oon aina halunnut oppia soittamaan kitaraa, mutta ukulele on kuulemma aloittelijalle helpompi vaihtoehto, joten tällä mennään. :--D
Hankin itselleni kesätyöpaikan hiekkapaperibisneksessä (asiakaspalvelupuolella kylläkin, hehe), joten mun ura Tokmannilla loppuu tämän kuun lopussa. :--D Työkaverit Tokmannilla on ihania tyyppejä, mutta vaihtelu virkistää ja lähden innolla kohti uusia haasteita!
Onnistunut tentti tuo myös iloa arkeen. Varsinkin silloin, kun saa paljon paremman arvosanan mitä odotti ja varsinkin, kun aine on semmoinen, mistä on oikeasti kiinnostunut!
Näiden saavutuksien takia palkitsin itseäni ja tilasin netistä muutaman kivan jutun itselleni, jotka odotan saapuvan postiin tässä ihan pian! Välillä saa kyllä hemmotella itseään!
Odotan innolla lähestyvää Bloggers' inspiration day -tapahtumaa Helsingissä, jossa pääsen samalla tapaamaan ihania blogityttöjä! Junaliput on jo ostettu ja seuravaaks pitäiskin miettiä, mitä laittaa päälle (se onkin ikuinen ongelma...).
Näiden saavutuksien takia palkitsin itseäni ja tilasin netistä muutaman kivan jutun itselleni, jotka odotan saapuvan postiin tässä ihan pian! Välillä saa kyllä hemmotella itseään!
Odotan innolla lähestyvää Bloggers' inspiration day -tapahtumaa Helsingissä, jossa pääsen samalla tapaamaan ihania blogityttöjä! Junaliput on jo ostettu ja seuravaaks pitäiskin miettiä, mitä laittaa päälle (se onkin ikuinen ongelma...).
Ihanaa viikkoa teille kaikille!
xx, Milla
Ihanat kuvat <3 Toi laskuvarjohyppykurssi kuulostaa aivan sairaan jännältä ja mielenkiintoiselta!
VastaaPoistaKiitos Viivi!! Eikös? Oon kyllä tosi innoissani :--D
PoistaIhana postaus! Oon niin kade tosta laskuvarjohyppykurssista D: Se on yks mun suurista unelmista!
VastaaPoistahttp://mahdollisestiehka.blogspot.fi/
Kiitos Sini! <3 Haha, mäkin oisin... Kannattaa vaan rohkeasti kokeilla jos on mahdollisuus, vaikka vähän kalliimpi ''harrastus'' onkin :--)
PoistaMä en ikinä uskaltais laskuvarjohypätä, mut sut osaan kyllä kuvitella siihen ♥ :-D
VastaaPoistahttp://emmikristiinan.blogspot.fi/
Haha, kiitos Emmi, en oo itsekään yllättyny että tämmöseen touhuun ryhdyn :--D <3
Poista