Sisällön tarjoaa Blogger.

PB - KIITOS 2015

Hei taas kaikki! Tänään täällä taas Project Blog -postauksen parissa ja tällä kertaa kirjoitamme siitä, mistä olemme olleet kiitollisia vuoden 2015 aikana. Meillä kaikilla on varmasti jotain, josta olemme olleet tämän kuluneen vuoden aikana kiitollisia. Kai tää on vähän niin kuin meidän PB-tyttöjen yhteinen kiitospäivä. :-D Käykää ihmeessä lukemassa myös muiden PB-tyttöjen postaukset, linkit löydätte tästä! 

Vuosi 2015 on ollut mulle hyvä vuosi ja olen kiitollinen monesta asiasta. Ensinnäkin mun elämään astui Lucas. Tai no, Lucashan astui elämääni kyllä jo viime vuonna, mutta virallisesti meidän yhteinen taival alkoi tammikuussa, eli melkein vuosi sitten / tänä vuonna.

IMG_3755
IMG_2542

Lucaksen kanssa oon käynyt ulkomailla kahdesti ja siitä pääsenkin seuraavaan asiaan: matkustelu. Tää vuosi on tuonut mukanaan myös muutaman matkan ja minä, jos kuka rakastan matkustelua. Tänä vuonna olen käynyt Keniassa, Rodoksella sekä Yhdysvalloissa, joista kaksi on mulle aivan uusia kohteita. Kenian reissusta voitte lukea tästä. Kenian matka antoi mulle niin paljon ja sain kokea paljon sellaista, jota en olisi ikinä luullut kokevani. Sain uusia ihania tuttavuuksia ja ystäviä, sain tutustua uuteen, todella erilaiseen kulttuuriin ja näin älyttömän paljon kymmenen päivän aikana.
Keväällä vietin Lucaksen kanssa viikko Rodoksella, josta jäi mulle tosi hyvä fiilis. Lokakuussa vietettiin reilut kaksi viikkoa Yhdysvalloissa. Jokaisesta matkasta on jääny mulle ihania muistoja ja tulen aina olemaan kiitollinen jokaisesta tekemästäni matkasta.

IMG_6263

Kokemuksista puheen ollen olen kiitollinen monesta pienemmästäkin kokemuksesta. Vietin Annikan kanssa bileviikonlopun Tampereella, käytiin kavereiden kesken Weekend-festareilla ja Lucas osti kylpytynnyrin, jossa ollaan vietetty paljon aikaa - ja ne muistot jää todellakin mieleen!

IMG_3820

Oon myös kiitollinen tästä PB-yhteistyöstä. En olis ikinä uskonut, että tästä tulee näin kivaa! Nää postaus-yhteistyöt on kivoja, mutta eniten oon kiitollinen näistä uusista tuttavuuksista. Whatsappissa ollaan juteltu sitä sun tätä ja keskusteltu uusista postausideoista, ja sen takia mulla onkin yhdeksän uutta kaveria. Ei vielä olla tavattu, muta kyllä mä sen tiedän, että PB-tyttöjen kesken pidetään miitti jossain vaiheessa. On ollut tosi kiva tutustua teihin!  

20224_890963587619872_4035818849378970498_n

Ei ne jutut tarvi olla mitään suuria juttuja. Mä vaan oon iloinen kaikesta, joka vuosi 2015 on tuonut tullessaan. PB, matkustelu, uudet tuttavuudet, pienetkin muistot -- kaikki mertkitsee mulle tosi paljon,  koska kaikki mitä koen tekee musta minut (deep).  Oon siis tänä vuonna kiitollinen kaikesta, jota oon kokenut, hyvät ja huonotkin asiat mukaan lukien. Oon myös innoissani kaikesta mitä vuosi 2016 tuo tullessaan! Eli hyvää uutta vuotta teille kaikille! Toivon, että teillä kaikilla on jotain josta olette kiitollisia tänä vuonna ja toivotan teille samalla hyvää uutta vuotta 2016!

1 kommentti

  1. Sulla on todella kivan näköinen blogi!! Ja hei hyvää uutta vuotta sullekkin! Olkoon tuleva vuotesi vähintään yhtä hyvä kuin tämäkin!

    http://maailmanrannikoilta.blogspot.fi/

    VastaaPoista