VÄRIKKÄITÄ OSTOKSIA

cosmetics

Hyvää lauantaita kaikille! Oon viimeaikoina yrittänyt olla hieman säästeliäs, enkä olekaan sen enemmän uusia juttuja ostellut, mutta Espanjassa käydessäni mun oli pakko tehdä pikavisiitti Kiko Cosmetics -liikkeeseen, kun semmonen sattui tulemaan vastaan. Mukaan tarttui pari luomiväriä sekä kulmakynä. Täytyy kuitenkin mainita, että Kiko on sen verran edullinen kosmetiikkamerkki, ettei noille kolmelle tullut hintaa kuin 11 euroa. :-D 

Mulla on ollut tosi pitkään ihan kauhea himo ostaa itselleni oma MAC -huulipuna ja sekin tarttui sitten lentokentällä mukaan. Ennen en oo MAC -kosmetiikkaa ostanut ja siis huh, olisittepa nähneet mun käden, kun olin kokeillut vaikka kuinka monta erisävyistä huulipunaa... Ja sen verran tuosta vielä, että kun iloisena lähdin tax freestä oma MAC -huulipuna laukussa, niin olinkin vahingossa ottanut väärän sävyn. Onneksi huomasin tuon jo lentokentän vessassa ja ryntäsin samantien myyjän luokse, joka ystävällisenä antoi mulle sen sävyn, jonka alunperin halusin! Huh. 

Kiko_cosmetics

Kikon luomivärit tuntuivat kaupassa enemmän pigmenttisimmiltä kuin mitä ne sitten loppujen lopuksi olivat. Luulen kuitenkin, että noista saa ihan kivan silmämeikin aikaseks. Pysyvyydestä en osaa vielä sanoa mitään, kun en ole noita vielä kokeillut luomella. Mutta kattokaa nyt noita sävyjä, niin raikkaita ja ihania! 


Eyebrow Marker sävyssä #2 oli kyllä kiva ostos! Tästä kerroinkin jo tässä postauksessa. Kyseessä on siis harmaanruskea sävy, joka muistuttaa sävyltään hieman Lumenen kulmakynää sävyssä #2. Tällä saa tarkkaa ja luonnollista jälkeä, pysyvyyskin on hyvä. Edullinen ja toimiva! En osaa vielä sanoa, kauanko tämä tulee riittämään. Voi myös olla, että tämä kuivuu nopeasti, mutta se jää nähtäväksi.

lipstick

MAC -huulipuna sävyssä Brick-o-la on tosi ihana, raikas sävy! Tosin tuntuu, ettei tässä oo mikään paras pysyvyys, mutta se voi johtua siitä ettei mulla tuppaa pysymään mitkään huulipunat kauhean pitkään. Tää tuntuu kuitenkin huulilla hyvältä, eikä kuivata huulia, joten tulen varmasti käyttämään tätä paljon, vaikka pitäisi vähän useammin levitellä sitä.

Viimeisenä vielä NYX Soft Matte Lip Cream sävyssä Monte Carlo. Kukaan ei oo varmasti missannut NYX-hypetystä? Täällä mun läheltä ei vielä löydy Sokosta, johon NYX olisi saapunut, mutta mun oli pakko saada omani, joten tilasin sitten netistä. Tää on tosi punainen, ihana sävy! Ja tää pysyy jopa mun huulilla suht. pitkään, eli todellakin hintansa arvoinen tuote. Vielä kun saisin jonkun nuden sävyn tai NYXin Lip Lingerie -huulipunan...

Löytyykö teiltä samoja tuotteitta? :-)

19 kommenttia

  1. Suuntaan kahen viikon päästä myös lentokenttää kohti ja sillon vois olla oiva hetki shoppailla tota Mac-sarjaa tax freestä :-D on kuitenkin aika hintavaa tavaraa "normaaleissa kaupoissa"... Paljon tuo huulipuna makso? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sieltä mäkin ostin omani, hintaa oli 19,50€, joka ei mun mielestä oo ihan kauhee :-D Montaa en kylläkään pystyis samalla reissulla ostamaan, mut yks mun oli pakko saada :-D

      Poista
    2. No ei kyllä ihan hullun hintanen oo… Kyllä ainakin yhden raaskii mukaan napata! Kiitos infosta ;-D

      Poista
  2. Ihana sävy tuossa huulipunassa! Itsellänikin on pari Macin huulipunaa, ja oon tykännyt just siitä, miten mukavalta ne tuntuu huulilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oon kyllä tyytyväinen siihen. Ens kerralla voisin ostaa hieman vaaleamman hehe :-D

      Poista
  3. Vitist! Oon jo kauan halunnut kokeilla noita Kikon meikkejä kun niitä on hehkutettu niin paljon :-D Onneksi Nyxiä saa nykyään suomestakin <3

    Janica K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, mäkin oon himonnut noita niin pitkään ja oli kyllä ihanaa, kun Kiko-kauppa tuli vastaan matkalla ravintolaan haha! Niin edullista, mutta silti jotenkin laadukkaan tuntuista :-) Jep, pitäis vaan tehdä reissu jonnekin että saisin ostettuu lisää noita NYXin meikkejä :-D

      Poista
  4. Ihania ostoksia :-D Tekee mieli mennä itsekin nyt vain ostelemaan meikkejä, haha!


    ♥ Vilhelmiina Lyydia
    http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Vilhelmiina! Haha jep, tiedän tunteen, tulee niin himo ostaa kaikenlaista ku luen blogeja haha :-D

      Poista
  5. Mua on myös himottanut nuo Kikon meikit pitkään, pitääpi pistää suurennuslasin alle ja katsoa jos mullekin löytyisi jotain ;) Sen sijaan noihin NYXin huulijuttuihin oon hurahtanut ihan täysin :D Täydelliset huulilla eikä hinnalla pilattu! Multa löytyy vasta kolme sävyä ja haluaisin muutaman lisää mutta ne perhanat ovat aina loppuunmyytyjä :D Ehkä kun tämä hype tästä hellittää, niin meikäkin saa niitä pari lisää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo jos tulee kauppa vastaan, nii kantsii kokeilla, mut niitten nettikaupasta tulee 15euron postikulut... :-D joo nyx on kyllä yllättänyt positiivisesti! Itekin yritin tilata lip lingereitä, mut nekin on aina loppu :-D

      Poista
  6. Mä ostin kans Espanjasta KIKO meikkejä ja olen todella pettynyt niihin. Luomiväri ei pysy kunnolla, huultenrajaustussi leviää ihmeellisesti, musta silmätussi suttaantuu jne. En suosittelisi merkkiä, jos joku minulta siitä kysyisi :) toivottavasti sulla pysyy paremmin!

    Http://ruusuillatanssimistasittenkin.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa, harmi ettei sulla oo pysyny ne, mut kuten sanoin, en oo vielä ehtinyt kokeilemaan noita luomivärejä. Tosin tuo kulmatussi on toiminut mulla tähän asti tosi hyvin! :)

      Poista
  7. Oi mitä ostoksia!♥ Ah kuolaan noita huulituotteita, sillä niin ihanat punaisen sävyt niissä! Kerro sitten ihmeessä mielipidettä noista KIKO:n meikeistä, kun oot kunnolla pääsyt testaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Anniina! Heh, joo ne on kyllä aika huippuja! Joo, voin kyllä kertoa niistä enemmän, kun oon päässyt testailemaan lisää :-D

      Poista
  8. Oi että miten ihana blogi! sait 100. lukijan :)
    http://longwayhomeronja.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitos paljon sulle Ronja! Ihana kommentti! :-D

      Poista
  9. Ompa nätin sävyinen huulipuna! :) Kivoja ostoksia muutenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle, oon kyllä tyytyväinen näihin! :-D

      Poista