Sisällön tarjoaa Blogger.

KOTONA TAAS

Heips! Tänään palasin takaisin koti-Suomeen mahtavan yhdeksän päivän pitkän reissun jälkeen. Sain nukuttua yllättävän hyvin 11 tunnin pituisen lennon aikana. En muista että olisin ikinä nukkunut noin hyvin ja pitkään lennolla, tuntuu hyvältä. Ja voi hitsit kuulkaas, mulla on niin paljon kerrottavaa ja näytettävää. Työn alla on myös pieni videopätkä matkasta, jonka julkaisen sitten tänne blogin puolelle. Paljon on siis luvassa ja yritän nyt toteuttaa ne pikapikaa.

Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan ihan perusfaktoilla, koska en ole kauheasti teille tästä reissusta kertonutkaan. Matka kesti siis kymmenen päivää. Vietimme Shanghaissa muutaman ekan päivän ja sen jälkeen matka jatkui Shaoxingin kautta Hongkongiin, jossa yövyimme kolme yötä. Kyseessä oli ryhmämatka, jonka päätarkoituksena oli vierailla Hongkongin kansainvälisillä turkismessuilla. 

shanghai3
shanghai1
shanghai2

Matkaan kuului nähtävyyksien kiertelyä, paljon kiinalaista ruokaa sekä syömäpuikoilla syömistä, shoppailua, ihmisten tapaamista ja paljon uusia kokemuksia. Kiina on tosiaan todella erilainen maa Suomeen verrattuna. En ole aiemmin edes käynyt Aasiassa, joten tämä oli tosi erilainen ja mahtava kokemus, mutta täytyy myöntää että tykkäsin enemmän Hongkongista kuin Shanghaista. Shanghaihiin saavuttiin aikaisin aamulla ja matkustimme lentokentältä keskustaan maailman nopeimmalla junalla, jonka huippunopeus oli 430 km/h (Pendolino-junat Suomessa kulkevat max. 220 km/h VR:n nettisivujen mukaan). Shanghain jälkeen kävimme pikavierailulla Wuzhenissä, sekä Hainingissa ja yövyimme myös yhden yön Shaoxingissä, jonka jälkeen matka jatkui Ningbon lentokentältä Hongkongiin.  

Kirjoitan näistä eri kohteista lisää ja kuviakin tulee vielä montamonta. Ei siis hätää, postauksia tulee useampi, jotta saisitte laajemman kuvan matkasta ilman kilometripostauksia. Jos teillä on postaustoiveita tästä matkasta tai ihan mistä vaan, niin kertokaa toki! :-)

4 kommenttia

  1. Kaveri on vieraillut paljon eripuolilla Kiinaa ja oon kuullut paljon hyvää :) Ah, toi ruokakuva näyttää liian hyvältä! <3 Heräs kyllä mielenkiinto, pitää tulla myöhemmin kurkkimaan uudestaan sun postauksia :)

    http://love-ornothing.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, kuulostaa kyllä kivalta! Kiinalainen ruoka oli useimmiten kyllä tosi hyvää, mutta välillä teki mieli jotain perusruokaa, kuten hamppareita tai kalaa perunoilla, onneksi sellasiakin paikkoja löytyi :-D Tuu ihmeessä, postauksia on kyllä luvassa muutama! :)

      Poista
  2. Tätä postausta lukiessa iski hurja matkakuume! :D Tekisi mieli lähteä itsekin reissailemaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh tiedän tunteen! Mutta ihanaa, jos tää inspiroi sua, matkustaminen kannattaa aina! ;-)

      Poista