Mun mielestä on ihana herätä aamuisin rauhassa ilman mitään stressiä. Pitkät aamut ja aamupalat, joista saa nauttia aivan rauhassa, näin on ihan paras tapa aloittaa päivä. Lukuloman ja nyt alkaneen kesäloman takia mun aamut ovat alkaneet aika rauhallisissa tunnelmissa ja sama pätee yleensä myös viikonloppuisin. Tää tulee varmasti muuttumaan, kun pääsen tekemään töitä, mutta onneksi oon osannut nauttia näistä pitkistä aamuista jo jonkin verran!
Viime sunnuntaina heräsin aikaisin, kun Lucaksen piti lähteä töihin. Aamupala on mulle päivän tärkein ateria, enkä ikinä skippaa sitä. Jos en muuta ehdi aamulla syödä, niin nappaan vähintään mukaan ruisleipää. Silloin, kun on aikaa, tykkään satsata aamupalaan kunnolla: kaurapuuroa herkullisilla lisukkeilla, chiavanukasta, munakasta, smoothieita.... Viime sunnuntaina repäsin oikein kunnolla ja valmistin ihanan herkullisen lättyaamupalan. Aamuisin tykkään syödä terveellisesti, joten tavislätyt jäivät pois ja niin myös banaaniletut, kun ei niitäkään tehnyt mieli. Tein sitten tällaisen oman terveellisen lättyversion ja laitoin niitten päälle banaaniviipaleita, paistettua omenaa, rahkaa sekä sulatettua valkosuklaata tilkalla kauramaitoa. Ja tää oli kuulkaas niin hyvää!
Jos siis tekee mieli terveellisempiä lättyjä, jotka eivät ole banaanilättyjä, niin tehkää näitä! Nää lätyt myös muistuttaa mielestäni tavallisia lättyjä, ainakin enemmän kuin banaanilätyt. Paksuuttakin pystyy muunnella kauramaidon ja kaurahiutaleiden määrää muuttamalla. Kannattaa kuitenkin varoa vähän, ettei laita liikaa kauramaitoa, koska no... Liian löysästä taikinasta tulee vaan rikkinäisiä lättyjä. :-D
2 isoa lättyä
2 kananmuna
n. 1,5-2 dl kauramaitoa tms.
1-1,5 dl blendattuja kaurahiutaleita (blendaa kaurahiutaleet esim. sauvasekoittimella, kunnes koostumus on jauhomaista)
hunajaa ja kanelia oman maun mukaan
Bourbon-vaniljaa oman maun mukaan
(0,5 tlk psylliumia)
Bourbon-vaniljaa oman maun mukaan
(0,5 tlk psylliumia)
Itse sekoitin ekana kaurahiutaleet jauhoiksi sauvasekoittimella, ennen kuin lisäsin muut ainekset. Kaikki ainekset teho- tai sauvasekoittimella sekaisin ja sitten paistetaan vaan vaikkapa kookosöljyssä. Sulatin mikrossa pari palaa (valko)suklaata ja lisäsin hieman kauramaitoa sulaan suklaaseen, ettei se olisi niin paksua. Sitä sitten laitoin kastikkeeksi lätyn päälle muitten lisukkeiden kanssa. Oli kyllä namia! ;-)
Nam, näyttää hyvältä! Rennot aamut on ihan parhaita :-)
VastaaPoista♥ Vilhelmiina Lyydia
http://vilhelmiinalyydiaa.blogspot.fi
Herkullisia nää lätyt olivatkin! Oon täysin samaa mieltä! :-)
Poistarennot aamut on parhautta! näyttää nii hyviltä, pakko testaa :-)
VastaaPoistahttp://tyrskyja.blogspot.fi/
Jep, on kyllä! Hei testaa ihmeessä! :-)
PoistaRauhalliset ja mieluiten vielä aurinkoiset sekä keväiset aamut on kyllä ihania!! Sellasia on onneks mullakin riittänyt :p
VastaaPoistahttp://kiiainnanmaa.blogspot.fi/
Joo siis just ne aurinkoiset aamut, ne on niitä parhaimpia! :-D
PoistaMikään ei oo kyllä parempaa kuin rauhalliset aamut! ♥ Inhoon ylikaiken sellaisia sähellys aamuja kun on kiire jonnekkin ja aikataulut tuntuu pettävän :D
VastaaPoistaNiimpä! Itsekin inhoan kiireitä aamuja, mutta niitäkin on nyt tulossa muutama, kun mulla alkaa nyt parin viikon ajan työt aikaisin aamulla ja oon liian laiska ja väsynyt heräämään yhtään aikaisemmin haha. :-D
PoistaOi hitsi tuo kolmas kuva on hieno!:) Ja näitä lättyjä pitäis kyllä kokeilla kun oon yleensä aina ihan tylsä ja teen tavallisia :D
VastaaPoistaVoi kiitos Maarit! Kokeile ihmeessä, toivottavasti tykkäät! :-D
Poistauuu, miten hyvän näköistä :P
VastaaPoistahttp://fashionsivu.blogspot.fi/
Ne olikin tosi hyviä! ;)
Poista