Sisällön tarjoaa Blogger.

YLIOPPINUT

NYT ON IHAN MAHTAVA FIILIS, koska eilen sain oman valkoisen lakkini päähäni! Onnea myös teille muille valmistuneille!

IMG_0083
IMG_0026
IMG_0064

Hassua, että lukioaika on nyt ohi. Ihanaa, mutta samalla haikeeta. Tuntuu oudolta, etten pyöräilekään enää elokuussa samaa koulureittiä kouluun ja tapaa siellä samoja ihania luokkakavereitani, samassa kaupungissa, jossa oon käynyt koulua eskarista asti. Nyt se on ohi ja syksyllä lähden kohti uusia haasteita! Oon tästä kyllä innoissani, mutta silti tippa meinas tulla silmään eilen, kun tajusin että hei tää on nyt tässä.

IMG_0121
IMG_0085
IMG_0112

Silti on ihanaa jatkaa matkaa ja nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Eilen juhlittiin kunnolla, sekä päivällä, että sitten illalla ja yöllä. Ja oltiinhan me se ansaittu! Oli ihanaa tavata läheisiä kahvikutsuilla. Illemmalla lähdettiin vanhempien, opettajien ja tietenkin muitten ylioppilaiden kesken illalliselle. Sieltä jatkettiin matkaa jatkoille, eli läheiseen baariin, jossa vietettiin loppuilta. Kun aamuyöllä pääsin kotiin, olin ihan poikki. Energia oli nollassa, eikä kumma, kun olin herännyt jo aamuviideltä huonon yöunen jälkeen.  :-D Miten teidän juhlimiset meni ja minkälaisia perinteitä teillä on?

Kiitos lukio. Kiitos kaikki ja kiitos kaikesta. Nyt mä jatkan matkaa. 

12 kommenttia

  1. Valkolakki päässä,
    ruusuja sylissä,
    täyttymys elämässä
    ja Onni sydämessä
    olkoon ylioppilaspäivänäsi! Onnea uudelle ylioppilaalle 2016

    VastaaPoista
  2. Paljon onnea valmistumisen johdosta! :> Tuosta se elämä sitten alkaa!

    Itse valmistuin kolme vuotta sitten ylioppilaaksi ja voin sanoa, että tunsin aikalailla samoja fiiliksiä kuin säkin; olin onnellinen, että kaikki oli ohi, mutta samalla se tuntui niin haikealta. Mulla ei oo mistään perinteistä mitään tietoa, mutta itse ainakin silloin juhlin oikein kunnolla niin että muutamaan viikkoon ei tehnyt mieli tehdä yhtikäs mitään... Mutta tämä on kuitenkin yksi niistä merkkipaaluista elämässä niin sen vuoksi on ehkä lupakin juhlia :-D Onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon Emmi-Stina! :) Noniin, enkä taida olla ainut. Uskon, että melkein kaikilla on vähän ristiriitaiset fiilikset, kun on valmistunut lukiosta - varsinkin, kun ei oo varma, mitä haluais tulevaisuudes tehdä. :)

      Poista
  3. Onnea <3 Toi sun mekko on aivan upea! :)

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon! Kaunis mekko, jännä miten monella näytti olevan iltapuvun pituinen mekko :D. Silloin kun mie valmistuin ylioppilaaksi, tuntui että kaikilla oli toinen toistaan lyhyempiä mekkoja - mikä ei kyllä ollut kaunis näky!

    http://turkoosivadelma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenna! :) Joo, mun mielestä on kyllä kiva, että meillä olikin pitkiä mekkoja. Illalla sai sit laittaa lyhyemmät mekot päälle jatkoja varten. Voi että, en kyllä ymmärrä miten jotkut laittavat niin lyhyitä mekkoja valmistujaisiin... :-D

      Poista
  5. Suuret onnittelut sinulle!♥ Upeat kuvat :)

    VastaaPoista